Kasvattaja
Olen Anne Hakala, asun Saukkolassa, 60 km Helsingistä Turkuun päin, perheeseeni kuuluu myös aviomieheni Seppo ja liki 17-vuotias tytär Karoliina jotka ovat vahvasti koiraharrastuksessa mukana.Olen Suomen Kennelliiton pätevöimä tunnistusmerkitsijä ( mikrosiru ) sekä Kennelneuvoja, toimin Uudenmaan Kennelpiirin alueella.
Ensimmäinen saksanpaimenkoira tuli taloon 80- luvun alussa, varsinaisen kasvatustyöni aloitin – 86, pentuja on mennyt niin koti-, harrastus- kuin virkakäyttöön rajavartiolaitokselle, puolustusvoimille,poliiseille sekä vartijoille.
Olen itse kilpaillut koirillani viestillä , jäljellä sekä suojelussa. Kasvatustyössäni olen aina pitänyt tärkeänä kasvattaa terveitä, hyväluontoisia, vahvaviettisiä sekä ennen kaikkea hyvän hermorakenteen omaavia koiria tietenkään unohtamatta rotumääritelmän mukaista rakennetta. Pennut ovat aina kasvaneet kotioloissa ja pidänkin sitä tärkeänä että pennuista asti koirat oppivat elämään , olipa sitten koti-, harrastus- tai työkoira, perheen parissa ja näin ollen suhtautuvat positiivisesti myös lapsiin ja normaalin elämänmenoon.
Olen jäseenä seuraavissa yhdistyksissä:
- Suomen Kennelliitto
- Saksanpaimenkoiraliitto
- Eurasier Official club in Czech Republic
- Suomen Eurasieryhdistys
- Svenska Eurasierklubben
- Suomen Koirankasvattajat
- Suomen Mopsikerho
2000 – luvun alussa tutustuin hurmaavaan rotuun , EURASIERIIN ja niinpä 2002 kotiimme tuli ensimmäinen eurasier- narttu Northernpride Sugar’n Spice ” Siiri “joka valloitti olemuksellaan ja upealla luonteellaan vannoutuneen käyttökoirakasvattajan, Siirin kasvattaja on Anna -Maija Kaihari / kennel Northernpride. Toinen narttumme Balder- Balder Ragna Bifrost ” Helmi ” tuli Ruotsista , kasvattajana on Anna-Karin Lundberg / kennel Balder-Balder. Kesällä 2006 lensi hurmuripoika Brasko Tomimopa Tsekeistä Suomeen ” Paten ” kasvattaja on Miluse Juzova / kennel Tomimopa
Lisäksi laumaamme kuuluu mopsityttö Olivia iz Doma Simby sekä länsigöötanmaanpystykorvatytöt Peregrin Helmina Halma ja Chipsmakers Dinga Linga Lena. Kesällä 2009 lensi amerikasta suomeen hurmaava amerikankääpiökettuterrierityttönen Valcopy Heart Rob.
